Kapeenkoski, Äänekoski
Jääkauden muotoilemat harjut ja kosket Keitelekanavan vierellä tarjoavat oivat puitteet virkistäytymiseen. Täällä voit järjestää myös mieleenpainuvan kokouksen rennossa meiningissa.

Kapeenkosken maasto antaa mahdollisuuden monipuolisille ohjelmapalveluille. Reilun kilometrin mittaisen koskireitin voi vuokrata käyttöönsä kokonaan tai ostaa yksittäisiä lupia. Vatianjärveen laskeva Kapeenkoski sen sijaan toimii varauskoskena, jonka kalastuskäyttö liittyy yleensä Kapeenkosken muihin palveluihin. Koskikalastus/koskenlasku drift boat -koskikalastusveneillä on mieliin painuva kokemus.

Kalastuksen lisäksi Kapeella on tarjolla mm. koskenlaskua kumilautoilla, tukkilais- ja muita kisailuja, työhyvinvointiin liittyviä ohjelmia, savusaunomista (2 savusaunaa ja tavallinen sauna), opastettuja kierroksia alueen arvokohteisiin, joita alueella on 1400-luvulta lähtien. Esim. Vesimylly on rakennettu 1786. Kapeen historia elää mm. Aittakylässä, jonne on vuosikymmenien varrella kerätty vanhaa rakennuskantaa.

Kokouksiin on käytettävissä kolme erikokoista tilaa. Ruokailupaikkana on yleensä Kievari. Kesäisin ruokaa tarjotaan myös vanhassa Vesimyllyssä tai laavuilla, joissa kohiseva koski tai virtaava vesi ovat osa kokonaisuutta.

Majoituspaikkoja on Kievarissa 12, rantatuvassa 3 , Ristinlahden mökissä 10, kesäpaikkoja 30:lle Myllyniemen aitoissa ja Myllärintuvassa.

Tilaa: tuula.poutanen(at)kshelmet.fi, puh. 040 764 8851
Katso lisää kohteesta: www.kapeenkoski.com
 
Powered by Smart Kotisivutyökalu